ValokuvausYleinen

SMG:n keikka Tavastialla

Päätettiin siirtää joululomalle lähtöä kun huomattiin, että 22.12.2006 Tavastialla esiintyy Scandinavian Music Group. Keikka olikin erityinen, koska lavalla oli erityisen paljon porukkaa. Normaalin kokoonpanon lisäksi lavalle nousi 4-henkinen jousiorkesteri ja lapsteel-kitaristi. Yhden kappaleen aikana lavalla piipahti myös Kerkko Koskinenkin. Kuultiinpa illan aikana muistaakseni 6 uutta biisiäkin. Niistä parhaiten mieleen jäi soimaan Lissabon. Muutenkin soitto kuulosti hienolta tuollaisella kokoonpanolla vaikka hienolta se on kuulostanut aiemminkin. Antti heitti taas levottomia välispiikkejään niin kuin aiemminkin. Nytkin Antti huudatti yleisöllä alkuun omaa nimeään eli “Antti Lehtinen” moneen kertaan ja yleisö toisteli. Muutaman kerran nimeä huudettua toistettava lause muuttuikin “isomunaiseksi” ja tässä kohtaa tulikin hiljaista ;).

Kannatti siirtää lomalle lähtöä ja ilmeisesti moni muukin oli niin tehnyt koska Tavastia oli täysi. Keikka oli hieno, varmaan yksi parhaista ko. bändin osalta. Koko bändi näytti olevan yhtä hymyä ja sitä oli myös yleisökin.

Kamerankin kiikutin mukaan keikalle ja muutamia kuviakin tuli siis otettua ja tässäpä niistä osa: Kuvat

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *