RuokaYleinen

Läksiäiset

Meidän hyvä ystävä Essi tekee lähtöä töihin rapakon taakse. Pitihän ne läksiäiset järjestää joten varasin pöydän 10-hengelle ravintolasta nimeltä Limon. Essin kanssa sovittiin että tavataan varttia ennen varauksen alkamista manskun Sokoksen lämpiössä ja kävellään siitä yhdessä ravintolaan. Oltiin Kikin kanssa lämpiössä hitusen ennen sovittua ja jäätiin odottamaan Essiä saapuvaksi. Kello alkoi näyttää jo sellaisia lukemia että kohta pitäisi juosta ja Essiä ei vaan näy. Yritettiin soittaa, mutta puhelin tuuttasi varattua koko ajan. Pakko oli tehdä siis lähtö kohti Limonia ettei pöytävarausta vietäisi.

Saavuttiin paikalle Limoniin pari minsaa myöhässä ja siellä olikin jo muutama tuttu naama vastassa. Mentiin porukalla pöytään ja jäätiin odottamaan Matti Myöhäsiä. Essikin viestitteli että sillä oli tullut työpuhelu ja sen takia myöhästyy. Otettiin siinä sitten alkudrinksut. Essi saapui lopulta noin 40 minsaa myöhässä, parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;). Loputkin vieraat valuttelivat paikalle ja lopulta koko 10 henkeä oli kasassa.

Päästiin tilaamaan, otin alkuruoaksi grande tapaksen, pääruoaksi grillatun siian uuniperunoiden ja aliolin kera ja jälkkäriksi espresson. Grande tapas oli ihan ok, tosin tytöt ei hirveesti välittänyt grillatuista mustekaloista joten minä popsin niidenkin mustekalat ;). Pääruoaksi tilaama kokonainen siika saapui pöytään, jos olisin arvannut että minkä kokoinen se on niin olisin tilannut vain puolet siitä. Eiköhän se liene ollut lähemmäs kilon painoinen jötikkä ;). Siika oli aika jees valkosipulimajoneeseineen ja uuniperunoineen, mutta olisi kyllä vähempikin riittänyt. Muutkin siinä vähän naureskeli minun annoksen koolle ja kyllähän tuolla nälkä kieltämättä läksi. Jälkkäriksi tilaamani espresso saapui pöytään ja heti näki että metsään oli menty ja rytinällä. Ei tietoakaan cremasta ja makukin oli kitkerä ja samalla vetinen. Valitin asiasta ja tarjoilija vaan selitteli että heidän kone on huono ja siitä johtuu espresson huono laatu. Toisella yrittämällä tulos oli aivan sama ja kolmatta kertaa oli luvassa ;). Kolmannella yrityksellä vuorossa oli toinen tarjoilija ja eipä se vaan tuntunut onnistuvan vieläkään joten asia jäi siihen. Muutama muukin sai espresson eteensä ja samalla tavalla nekin palautettiin tosin vain kertaalleen, mutta samaa kuraa ne oli silti ollut. Normaalisti ei tule kovin herkästi valitettua, taitaa itseasiassa olla ensimmäinen kerta ravintolassa kuin näin tein. Kun on tottunut kotona tekemään oikeaa espressoa niin tietää suurinpiirtein mitä vaatia. Toisaalta jos kukaan ei ole valittanut ko. ravintolassakaan espressosta niin eipä henkilökunta välttämättä tiedosta että homma menee pieleen. Loppulaskussa espresso oli kuitenkin listattuna, mutta se kuitenkin poistettiin pyynnöstä.

Ei jäänyt mitenkään hyvä kuva ravintolan toiminnasta koska useat raaka-aineet olivat loppu ja siten muutamat ruokalajit olivat poissa listalta. Esim. miten joku niinkin perus raaka-aine kuin paprika voi olla loppu ravintolasta? Samoin kuha oli loppu ja me syötiin viimeiset siiat joten seuraaville ei jäänyt niitäkään. Lisäksi yhdessä annoksessa ei pitänyt tarjoilijan mukaan olla valkosipulia laisinkaan, mutta sitten kun annos tuli niin sitä oli ja paljon. Maksettiin lasku ja poistuttiin Helsingin yöhön.

Suunnattiin Bellyyn Uudenmaankadulle. Paikka on päivisin ilmeisesti lounasravintola ja iltaisin klubi. Ihan kivalta paikalta vaikutti, tosin ei oltu pitkään kun Kiki väsähti. Hitusen ennen kahta taidettiin luovuttaa ja taksimatka kohti kotia alkoi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *