ValokuvausYleinen

The Cardigans

Varattiin tuossa jokunen aika sitten liput The Cardigansin keikalle Tavastialle. Paikalle päästyä narikassa kävikin sitten huonommin kun he vaativat että luovuttaisin kameran pois keikan ajaksi. Kyselin tietenkin että miksi tämä pitäisi heille antaa. Vastaus oli ettei ammattimaisilla kameroilla saa kuvata. Joku narikasta kävi kuulemma kysymässä bändiltä asiaa ja he olivat sanoneet näin. Tätä hieman ihmettelin koska bändi pyytää lähettämään keikkakuvia itselleen. Kysyin vielä henkilökunnalta, että millä tavalla sitten saisin luvat kuvaukseen minun “ammattimaisilla” kameroilla niin vastaus oli että pitäisi olla pressipassi. Tätäkin ihmettelen koska olen itse kerran soittanut Tavastialle ja silloin sieltä sanottiin että ammattimaisilla kameroilla saa kuvata kunhan ei tuo jalustaa mukana, videokamerat on luonnollisesti kielletty. Narikan mukaan kamera kuulemma pysyisi paremmassa säilössä heillä kuin minulla itselläni keikan aikana, heh, niin varmaan ;). En jättänyt kameraa narikkaan vaan pirautin Essille joka asustaa lähistöllä että jos hän ottaisi kameran huomaansa ja onnistuihan se. Essikin olisi halunnut keikalle, muttei ollut saanut lippua. Essi tuli käväisemään Tavastian ovella. Joku oli kuulemma yrittänyt myydä oven ulkopuolella lippua. Portsari kuuli jutustelun ja lupasi myydä lipun myös Essille vaikka keikka olikin loppuunmyyty. Essi kävi nakkaamassa kameran kotiinsa ja haki rahat lipun ostoa varten. Eli toisaalta aiheutuihan tästä kamerahässäkästä jotain hyvääkin.

Lämppärinä toimi Montys Loco joka ei kyllä hirveästi lämmittänyt ainakaan minua. Joskus yhdentoista aikoihin lavalle kipusi kuitenkin itse The Cardigans. Vähän oli kieltämättä orpo olo ilman kameraa ja monta kertaa keikan aikana kävi mielessä että tästä saisi hyvän kuvan ja tästä myös. Olisihan se ollut kiva saada kuva aina niin söpöstä Nina Perssonista. No aina ei voi voittaa. Keikka oli kuitenkin aika tavalla jees, paljon tuli tuttuja biisejä vaikkei ole tullut mitenkään erityisen paljoa bändiä kuunneltuakaan. Jotain 1½ tuntia taisi soitto kestää ja pariin otteeseen bändi saatiin huudettua takaisin lavalle. Olen pannut merkille että on tullut ostettua kaikkien artistien levyt joita on tullut käytyä Tavastialla kuuntelemassa. Saapa nähdä jos sitä kävisi poistamassa jonkun The Cardigansin levyn kaupasta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *