Yleinen

FC Venus

Posted on

Käytiinpä eilen pitkästä aikaa elokuvissa. Varattiin liput elokuvaan nimeltä FC Venus. Pääosissa on Petteri Summanen ja Minna Haapkylä. Koko homma lähtee siitä kun miesten joukkue (FC HeMan) on varannut liput jalkapallon MM-kisoihin Saksaan ja jossakin vaiheessa homma käy miesten vaimoille ilmi. Siitäkös naiset suuttuvat ja päättävät lyödä vedon, jos naiset voittavat niin miehet lopettavat jalkapallon katsomisen ja pelaamisen + matkaan kulutetut rahat päätyvät naisille. Jos taas miehet voittavat niin naiset eivät saa enää koskaan motkottaa jalkapallosta. Naiset saavat kasata joukkueen niistä henkilöistä joiden kanssa FC HeManin miehet ovat olleet sängyssä ;). Tämän pykälän avulla naiset saavat joukkueeseen Caritan (Laura Malmivaara) joka on pelannut ammatikseen jalkapalloa Usassa kun FC HeManin Sebastian (Janne Virtanen) lankeaa häneen. Eero (Juha Junttu) paljastuu vielä homoksi ja tytöt saavat Markuksen (Jerry Wahlforss) vahvistukseksi. Tyttöjä valmentamaan saapuu ulkomaillakin valmentanut Lauri Rautakoski (Taneli Mäkelä) joka on myös Annan isä (Minna Haapkylä). Annan ja Peten (Petteri Summanen) suhde on koetuksella ja lopulta Anna muuttaakin pois yhteisestä kodista. Lopulta oli pelin aika. Tytöt olivat Annaa lukuunottamatta pienessä sievässä ennen pelin alkua koska he olivat menettää toivonsa kun Caritakin joutui lähtemään takaisin ulkomaille ennen peliä ja Annakin oli ollut teillä tietymättömillä. Anna tuli skootterilla hakemaan tytöt peliin, Leena (Eija Mikkonen-Budsko) hyppäsi […]

Yleinen

Luistelukausi alkoi

Posted on

Vihdoin pääsee täälläkin luistelemaan kun on ollut pikkuisen heikkoa tämä talven alku. Soitin toissapäivänä kaverille ja kyselin että kiinnostaisiko sitä lähteä pelailemaan jääkiekkoa. Kaveri kävi tarkistamassa Mustikkamaan kentän ja sinne tuntui pääsevän niin sovittiin että käydään lauantaina kokeilemassa. Kaveri yritti vielä houkutella sen kavereita mukaan jotka on olleet muinakin talvina pelailemassa. Eipä noita tosin yhtään ilmaantunut kun kaikilla tuntui olevan menoa ja olihan tuo varoitusaikakin melko lyhyt. Käytiin sitten Arin kanssa kahdestaan kun muita ei ilmaantunut. Vähän oli haparoiva olo kun kopista pihalle pääsin, mutta äkkiä sitä meni taas entiseen malliin. Jää oli kyllä heikossa kunnossa ja aika ohueltakin tuo näytti. Lähinnähän tuo meni luisteluharjoitukseksi miehien puutteen vuoksi, mutta kivahan tuo oli käydä pitkästä aikaa luistelemassa. Jospa sitä pääsisi ensi kerralla laittamaan ihan pelit pystyyn. Aikoinaan tuli pelattua paljon jääkiekkoa kun kaukalo oli lähellä ja paljon kavereita jotka pelasivat. Joka päivä tuli käytyä pelaamassa vähintään se pari tuntia kerrallaan, siinä sai läski kyytiä ;).

Valokuvaus

Suurihiiri

Posted on

Hipin Juha tuossa pirautti yksi päivä ja pyysi minua kuvaamaan heidän Suurihiiri-ryhmän musiikkiteatteri esitystä. No minähän suostuin kun ei ollut muitakaan menoja tuona aikana. Teatteri esityksen nimi on “Hiiri joka päätti olla norsu“. Tarina on kertomus ystävyydestä, erilaisuudesta ja itsensä hyväksymisestä. Se on suunnattu ala-aste ikäisille lapsille. Ohjauksesta vastaa: Elina Kilkku Rooleissa: Jenni Bergius, Juha Hippi, Riikka Pelkonen ja Juha Kujanpää Ensin tämä 4 henkinen Suurihiiri ryhmä piti harjoitukset joista otin myös kuvia. Siinä vaiheessa tuli jo huomattua että eipä tuota valoa ainakaan liiaksi ollut. Sai paukutella koko ajan ISO400-800 arvoilla. Olisihan kassissa ollut 50mm f/1.4, mutta se ei oikein soveltunut tuollaisen kuvaukseen. Käytin pääasiassa 70-200mm f/2.8L IS USM:ää ja 17-40mm f/4L:ää. Oli oikeastaan ensimmäisiä kertoja kun 10D:n puskuri joutui koville ja välillä piti odotella että sai kuvan otettua. Näillä kohtaa tuli mieleen että jos ostais uudemman ja nopeamman kameran. Muutoin 10D riittää kyllä minun käyttöön. Harjoitusten jälkeen oli aika vetää koko esitys yhteen menoon ja katsoa miten se toimii. Tuonne oli kutsuttu myös joku toimittaja tekemään juttua esityksestä. Kuvailin esitystä kunnes 1Gb MD oli täynnä ja oli aika täräyttää kuvat CompactDriveen. Olisi tietenkin kiva jos minulla olisi toinenkin kortti niin ei olisi tarvinnut pitää taukoa kuvauksesta kun joitakin hyviä […]

Yleinen

2006

Posted on

Noin se vaan vuosi taas vaihtui. Oltiin eilen liikenteessä Essin, Jennin (Kirsin ja Essin opiskelukaveri) ja Kirsin kanssa. Sovittiin että mentäisiin ensin yhdelle Cuplaan. Talsittiin tuonne ja istahdettiin alas kengät märkinä kun keli oli niin huono. Kirsin kanssa siinä ihmeteltiin kun paikka oli lähes tyhjä, pari tyyppiä taisi olla vaan meidän lisäksi. Essi ja Jennikin saapuivat ja otettiin ne yhdet ennen syömään menoa. Essi oli ystävällisesti varannut meille pöydän Tapas y Tintosta. Tapaksia ei ole tullutkaan vielä koskaan syötyä joten uusi kokemus oli edessä. Päästiin sisälle ja kyseltiin meidän pöytää. Pöytä ei ollut vielä valmis vaan jouduttiin odottamaan hetkinen kun se laitettiin kuntoon. Paikka oli kyllä todella pieni ja aika meluisa. Päästiin lopulta istumaan nurkkapöytään, viereisessä pöydässä oli iso seurue joka piti hillitöntä meteliä, hyvä kun omaa ääntänsä kuuli. Saatiin ruokalistat ja minä tilasin kylmiksi tapaksiksi Katalonialaista tomaattileipää, pinaattipiirasta ja vuohenjuustokastiketta ja lämpimiksi pariloitua vuohenjuustoa ja tomaattirelissiä, jättikatkarapuja ilmakuivatun kinkun kera ja sitruunalla ja valkosipulilla maustetun kanavartaan. Kylläpä oli pöytä täynnä kun lautaset saapuivat, vähän turhan ahdasta kun tuntui ettei mahdu enää syömään. Ruokajuomia ei koskaan kyselty vaan tuotiin vaan vettä pöytään. Piti sitten itse kysellä että joskohan sitä saisi jotain muutakin palan painikkeeksi. Tilattiin sitten litran karahvi valkoviiniä pöytään. […]

Yleinen

Uutta Vuotta pukkaa

Posted on

Huomenna olisi sitten vuoden viimeinen päivä. Eilen ei ollut vielä mitään tietoa, että mitä sitä tehtäisiin huomenna. Essi kyseli että josko olisi kiinnostusta lähteä syömään ulos ja kyllähän tuota kiinnostusta löytyy. Hitusen jäi viime tippaan tuo varaaminen, mutta Essi onnistui saamaan huomiselle pöydän Tapas y Tintosta. Ravintola on Töölössä ja siellä tarjoillaan siis tapaksia, saattaa olla ihan mielenkiintoinen paikka. Tarkoitus olisi vielä piipahtaa kaupungilla drinksuilla ennen syömään menoa. Varmaan sitä tulee jonnekin ängettyä vielä illaksi, mutta se jää sitten nähtäväksi että mistä sitä itsensä löytää. Käytiin ostamassa vinettoakin uudeksi vuodeksi. Aika tavalla sika säkissä tyylillä mennään kun niin vähän on noita viinejä tullut juotua ja tällä kertaa tassuun tarttui kuivaa Kanadalaista valkoviiniä. Harmi kun niitä viinejä ei löydy Alkon valikoimista joita on tullut maisteltua ravintoloissa. Pitäis vissiin tilata Alkoon noita viinejä mistä tietää pitävänsä, ilmeisesti tuo tilaaminen ei maksa mitään. Tiedä sitten kauanko tuo tilaus kestää, koska tuskinpa noita yksittäisiä pulloja aletaan tilamaan vaan ne tulee sitten isommissa erissä. Hyvää Uutta Vuotta!

Yleinen

Ohi on

Posted on

Nimittäin tuo kauhea kinkun syönti. On se vaan kumma kun sitä pitää ahtaa itseensä kauheita määriä evästä, ihan kuin sitä ei olisi ruokaa koskaan nähnytkään. Vietettiin joulua siskon ja hänen miehensä (Matti) luona, kaikkiaan meitä oli 9 henkeä. Syötiin hyvin ja ruoan jälkeen pukkikin kolisteli muorin kanssa sisään lahjoineen. Kummityttö oli vähän ihmeissään näistä jouluisista vieraista. Muoria se ei vierastanut, mutta pukkia kylläkin. Ei ruennut Piitta istumaan pukin syliin millään, yhden kuvan kerkesin ottaa pukin sylistä ja naama oli ihan mutrussa ;). Piitta sai sellaisen prinsessasetin missä oli koruja ja toisessa paketissa oli kengät ym. kivaa. Paljon tuli myös kaikenlaista siivousvälinettä. Naurettiin katketaksemme kun Piitta siinä silitteli pyykkiä korkokengissä, minihameessa ja sydämen muotoiset aurinkolasit päässä. Minäkin olin vissiin ollut kilttinä kun monta pakettia sain aukaista. Sain vaatetta, astioita ym. kivaa. Joulupäivänä kävin opettamassa Matille miten sulkapalloa pelataan ;). Onpa taas paikat jumissa kun on pari kuukautta taukoa viime kerrasta. Olipahan erilaista pelata tuolla hallissa kun jotenkin tuntui, että pallo lentää pidemmälle kuin mihin on Talissa tottunut. En tiedä vaikuttiko ilmastoinnin voimakkuus tuohon koska ihan selvästi tunsi miten ilma virtasi salissa. No pääasia tuli saavutettua eli Matin nöyryytys ;). Tapsan tansseissakin tuli käytyä sunnuntaina paikallisessa niin kuin tapana on ollut. Vauhtia […]

Yleinen

Joulua odotellessa

Posted on

Viimeisetkin lahjat on nyt sitten ostettu eikä kauppoihin tarvitse enää palata tungeksimaan. Tänä vuonna oli tarkoitus ostaa vähemmän joululahjoja, mutta toisinhan tuossa taas kävi. Useampi kassillinen näyttää taas tulleen ostettua kaikenlaista tavaraa. Perjantaina olisi tarkoitus livistää töistä etuajassa jotta kerkeäisi edes jotenkin säädylliseen aikaan synnyinseudulle lihapatojen ääreen. Voihan se olla että jonkin verran on ruuhkaa tiedossa varsinkin kun perjantaille on luvattu ikävää ajokeliä. Onneksi on tuo Lahti-Heinola väli kunnossa niin jono vetää ehkä vähän paremmin kuin mihin on tottunut. Maaningalla olisi tarkoitus käydä tapaninpäivän tansseissa(sunnuntaina vaikka tapaninpäivä onkin maanantaina) kun siitä on muodostunut jo perinne. Tuolla tapaakin usein vanhoja tuttuja joita näkee juurikin sen kerran vuoteen. Maaningan kirkonkylällä kun ei ole kuin yksi ravintola niin sinnehän ne kaikki tutut siis tulevat. Maanantaina täytyisi lähteä sitten ajelemaan takaisin kun tiistaina on työpäivä. Ei tullut otettua vapaaksi tuota väliviikkoa. Säästin edellisen kesän lomista yhden viikon ja aion pitää sitten keväällä pari viikkoa putkeen lomaa.

Valokuvaus

Porvoon joulukadut

Posted on

Tulipa käytyä Porvoossa viime sunnuntaina Kirsin ja Essin kanssa. Tarkoituksena oli käydä katsomassa Porvoon joulukadut kun oltiin kuultu että siellä olisi kaunista. Otettiin auton nokka kohti Porvoota klo. 11.30. Saavuttiin paikalle hitusen yli 12.00 ja jätettiin auto parkkiin vanhankaupungin puolelle ja lähdettiin käveleksimään kaupoille. Olihan siellä ihan kivan näköistä ja pikku putiikkeja oli vieri vieressä. Olivat todellakin pieniä kun vähän meinasi ahdistaa kun oli niin ahdasta joka paikassa. Kavuttiin mäkeä ylös Tuomiokirkolle kun pitihän se nähdä. Meinasi vilu tulla kun ylhäällä tuuli, eihän me kunnon kaupunkilaisina oltu  laitettu pitkiä housuja alle Essiä lukuunottamatta ;). Nätti kirkkohan sieltä löytyikin. Kaupunki on ilmeisesti säästökuurilla kun ei oltu raaskittu hiekoittaa kunnolla koska tiet oli niin jäässä että sai kävellä varovasti jos halusi selvitä kaatumatta. Käytiin vielä muutamassa kaupassa ja löytyipä joululahjojakin vielä. Käytiin sitten kahvilla, ensimmäinen kahvila oli ovelle asti täysi joten jouduttiin metsästämään vähän tyhjempää paikkaa. Päädyttiin sitten Café Fannyyn. Hyvän näköisiä kakkuja näytti olevan tarjolla ja pitihän sitä juustokakkua maistaa capuccinon kanssa. Capuccino ei ollut kovinkaan erikoinen ja taisipa tarjoilija lämmittään liikaa maitoa, kun juoma oli niin kuumaa. Joka kerta täytyy ihmetellä tuota vaahdotustekniikkaa, minkä ihmeen takia sitä kannua pitää heiluttaa kun heikkopäinen. Se onnistuu paljon paremmin kun pitää sen kannun […]

Ruoka

Illanviettoa

Posted on

Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja lahjojakin pitäisi alkaa ostella ettei tarvitse sitten olla viimeisissä jouluruuhkissa hermoilemassa. Tädin kanssa sovittiin ettei ostettaisi mitään lahjoja tänä vuonna vaan tehtäisiin jotain kivaa yhdessä. Tuumailtiin hetki tykönämme ja lopulta päädyimme sellaiseen ratkaisuun että käydään ensiksi Ateneumissa näyttelyssä ja sitten syömässä. Pyödän varaus meinasikin tuottaa ongelmaa kun tuo jäi niin viime tippaan. Oltaisiin haluttu mennä Gastoneen, mutta eihän sinne enää päässyt kun kaikki pyödät oli jo varattu. Lopulta päädyttiin sitten töölöntorin kupeessa olevaan Mamma Rosaan. Ateneumissahan on nyt paljon Helene Schjerfbeckin töitä näytillä. Helsinkiläiset Yrjö ja Nanny Kaunisto ovat lahjoittaneet peräti 35 Schjerfbeckin työtä Suomen valtiolle. Lisäksi lahjoitukseen kuuluu vielä Marcus Collinin, Ester Heleniuksen, Ilja Repinin, Martti Ranttilan, Alfred William Finchin, Juho Mäkelän ja Jussi Mäntysen töitä. Kaiken kaikkiaan 78 teosta. Pistää vaan miettimään että minkä kokoinen koti on Kaunistoilla ollut. Alunperin heidän suunnitelmana oli ollut, että heidän Kuusisaaren kodistaan tulisi Helene Schjerfbeckin museo. Mikäli Schjerfbeckin työt kiinnostaa niin näyttely on avoinna 8. tammikuuta saakka. Vatsa kurni jo siihen malliin että ruokaa olisi saatava. Saavuttiin Mamma Rosaan töölöntorille. Saatiin ruokalistat heti kun istuuduttiin. Huomattiin sitten heti, että eihän nämä ole edes samat listat mitä nettisivujen perusteella katseltiin. Vähän ikävä homma jos niiden perusteella on ravintolan […]

Ruoka

Juhlistusta

Posted on

Vihdoin ja viimein sai avokki (Kirsi) paperit koulusta pihalle, on sitä odotettukin pitkään ja hartaasti ;). Kirsi valmistui Lapin yliopistosta Teolliseksi muotoilijaksi (Taiteen Maisteri). Päätettiin sitten Essin (Kirsin koulukaveri) kanssa, että järjestetään jotain kivaa Kirsille valmistumisen johdosta. Päätettiin lopulta että ei sen tarvitse olla sen kummempaa kuin että käydään syömässä hyvin jossakin tasokkaassa ravintolassa. Muutaman tunnin surffauksen tuloksena oli ravintola nimeltä Sasso. Ravintola on italialainen ja sijaitsee lähellä kauppatoria Pohjoisesplanadilla. Sasso kuuluu Palace Ravintolat Oy:n ketjuun, joten siitä pystyi jo päättelemään että keskivertoa parempaa ruokaa voi odottaa. Varaus tuli tehtyä pari viikkoa ennen ajankohtaa ja oli kuulemma tuuria että saatiin pyötä varatuksi kun oli niin täyttä. Marssittiin eilen vähän ennen kuutta Sassoon Kirsin kanssa ja päätettiin että jäädään odottamaan Essiä ravintolan oleskelupuolelle. Ilmoittauduttiin sisään ja istahdettiin sohville. Tilattiin siinä kuohuviinit odotellessa. Pöydällä oli naposteltavia, jotain leipätikkuja ym…Ravintola näytti hienolta, paremmalta kuin ravintolat yleensä. Essikin saapui, joten siirryttiin itse ravintolan puolelle. Saatiin ruokalistat eteen, tarjoilija kertoi eri ruoista ja kertoi myös pari suosikkia. Harvemmin on saanut tälläistä palvelua, siinähän tunsi olonsa ihan tervetulleeksi. Tilasin alkuruoaksi jänisrisottoa ja sitruunalla maustettua mascarponea. Pääruoaksi otin panchettan kera paahdettua siikaa, tryffelimajoneesia ja artisokkapaistosta. Ajateltiin tilata viinipullo pöytään. Meillä juodaan niin vähän viiniä joten viinien tuntemus […]